Etusivu » Ajankohtaista

Ajankohtaista

Tuomas Luoma siirtyy Lapua-ketjujen toimitusjohtajaksi



Tuomas Luoma siirtyy Lapua-ketjujen toimitusjohtajaksi

Kuvassa (vas.) Lassi Siuruainen, Tuomas Luoma ja Topi Pienimäki

 

 

Lapua-ketjut Oy:ssä tapahtuu kauan aikaa pohjustettu sukupolvenvaihdos, kun vuodesta 2009 lähtien toimitusjohtajana toiminut Juha Mikkola luovuttaa yrityksen vetovastuun aiemmin markkinointipäällikön tehtäviä hoitaneelle Tuomas Luomalle syyskuun alussa. Luoma on ollut yhtiön pääomistaja vuodesta 2014 lähtien. Mikkola hoitaa vienninkehitystehtäviä ja sukupolvenvaihdokseen liittyviä perehdyttämistä vuoden loppuun asti, jonka jälkeen hän siirtyy hyvin ansaitulle eläkkeelle. Kokonaan yhtiötä hän ei jätä, vaan toimii jatkossa hallituksen jäsenenä. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa yhtiön toinen omistaja ja Tuomaksen isä, Jorma Luoma.

 

”Nyt on hyvä aika jättää vetovastuu seuraavalle sukupolvelle ja siirtyä vuoden vaihteen jälkeen lähes kokopäivätoimiseksi harrastajaksi”, innokkaana metsästäjänä tunnettu Mikkola nauraa. Aivan kokonaan ei liike-elämä hänellä jää eläkkeelläkään. Siitä pitävät huolen mm. hallitusvastuut Lapua-ketjujen lisäksi muutamissa muissa eteläpohjalaisyrityksissä.

 

Uutena toimitusjohtajana aloittava Tuomas Luoma näkee yhtiön tulevaisuuden valoisana ja selvänä: ”Olemme saaneet Lapua-ketjut hyvälle uralle taantumavuosien jälkeisestä notkosta mm. tuotantokoneiden investoinneilla ja toiminnan kehittämisellä. Suunta on selvä, panostamme jatkossakin kotimaiseen valmistukseen, koska vain sillä pystymme varmistamaan parhaan ja tasalaatuisimman tuotteen. Loppuasiakkaalle merkityksellistä ovat ketjukäyttöjen kokonaiskustannukset, joiden minimoinnissa pitkäikäiset komponentit ovat perusedellytys.”

 

Sukupolvenvaihdoksen yhteydessä Luomalta jäävän tehtävän tulee täyttämään Topi Pienimäki. Hänen nimikkeenä tulee olemaan myynti- ja markkinointipäällikkö. Pienimäki on toiminut v. 2007 lähtien yrityksessä myynti-insinöörinä. Hänen vahvuutenaan on erittäin syvällinen asiakastuntemus. Pienimäki toteaa ketjukuljettimien sielunelämän tulleen tutuksi todella hyvin. ”Nyt liiketoimintaa pääsee katsomaan hieman eri näkökulmasta, joka on ihan piristävä ja myönteinen muutos henkilökohtaisestikin” Pienimäki jatkaa.

 

Pienimäen aiemman tehtävät kaakkoissuomen myynnistä ottaa Lassi Siuruainen. Siuruainen aloitti työskentelyn kesäkuun alussa, ja on ehtinyt pääsemään jo hyvään alkuun tehtävissään. Syksyn ja talven aikana hänen tärkeimpänä tehtävänä on kiertää tutustumassa asiakkaisiin.


Takaisin uutisiin

Valitse kestävin

KYSYTTÄVÄÄ KETJUISTA?

Soita +358 (0)6 435 1200